Jatkajan kasvattaminen alkoi varhain
Omena-alan grand old –maniksi kutsutun Anssi Krannilan harrastuksesta alkanut työ jatkuu ja kehittyy uuden yrittäjän, mikkeliläisen puutarhateknikko Teppo Kaarniemen käsissä. Parikymmentä vuotta sitten perustettu Hirvensalmen Taimisto vaihtoi omistajaa alkuvuodesta.
Hirvensalmen Taimiston entiset omistajat Sisko ja Anssi Krannila kertovat, että yrityksen omistajanvaihdoksessa heillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa: alasajo tai jatkaa täysillä eteenpäin vähän kaasua jopa lisäten. Neuvoteltuaan Tepon kanssa he päätyivät jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä alasajon kautta uuden yrittäjän olisi ollut huomattavasti vaikeampi aloittaa. Vaakakupissa painoi myös puutarhaneuvos, pomologi Anssi Krannilan elämäntyö, jota ei voi pelkällä rahalla mitata. Nyt näyttää siltä, että kaikki ovat tyytyväisiä vuosia kypsyneeseen ratkaisuun.
Jatkajan kasvattaminen on Anssi Krannilan sanojen mukaan alkanut hyvissä ajoin, sillä alun perin Teppo Kaarniemi oli Krannilan oppilaana Otavan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksessa. Myöhemmin he olivat vähän aikaa oppilaitoksessa työkavereina ja 1990-luvulla Kaarniemi työskenteli erilaisissa pätkissä taimistolla. Ennen siirtymistään yrittäjäksi Kaarniemi oli töissä paikallisessa maatalous- ja puutarha-alan kaupassa.
– Siinä sai näkemystä alaan vähän toisenlaisesta näkökulmasta ja kokemusta asiakaspalvelusta, sanoo Kaarniemi.
Koko ajan pitää tapahtua
Teppo Kaarniemi kertoo, että osa yritysneuvojista oli ihmeissään hänen esitellessään liiketoimintasuunnitelmiaan.
– Omalla kohdallani suurin ongelma oli rahoituksessa. Taimistolla oli iso varasto ja miltei puolet kauppahinnasta muodostui siitä. Varastolle taas ei katsota vakuusarvoa. Mielestäni monet yritysneuvojat työskentelevät liian paljon atk:n varassa, mutta onneksi Finnveralta löytyi neuvoja, joka tuli paikanpäälle ja rahoitus järjestyi, Kaarniemi kiittelee.
Tällä hetkellä Hirvensalmen Taimistolla työskentelee kaksi vakituista työntekijää. Lisäksi se työllistää kolmesta neljään kesätyöntekijää, sillä pussi-istutus on käsityövaltaista työtä. Siinä onkin Kaarniemen mukaan kehittämismahdollisuuksia. Uutta potentiaalia hän näkee myös mm. automatisoinnissa ja matkailijoiden palvelussa.
Yrittäjän motto kuuluu: "Koko ajan pitää tapahtua, mutta ei pidä hätiköidä eikä saa jäädä jahkailemaan.". Anssi Krannila on samoilla linjoilla.
– Eihän siitä tule mitään, jos linjasto syöttää koko ajan Hitlerin ajan kuplavolkkareita ja maailma ympärillä on muuttunut, hän toteaa.
Erikoistuminen kannattaa
Hirvensalmen Taimisto sai alkunsa vuonna 1982, kun Krannila osti Puulaveden rannalla sijaitsevan rappiotilan eläkepaikakseen. Harrastuksena hänellä oli säästää vanhoja suomalaisia omenapuulajikkeita ja tuoda niitä uudelleen markkinoille. Lisäksi miestä kiehtoi uusien, Suomen oloissa pärjäävien lajikkeiden kehittäminen.
Homma kuitenkin hieman ryöpsähti. Nykyään taimisto tuottaa vuosittain yli 20 000 omenapuun vartetta. Lisäksi tuotannossa on kirsikka-, luumu- ja päärynäpuita. Yhteensä lajikkeita on yli 300.
Yrityksen perusta muodostuu omena- ja muiden hedelmäpuiden taimituotannosta vähittäis- ja jälleenmyyjille. Lisäksi yritys myy varttamispaketteja kaikkine tykötarpeineen ja tekee tilauskasvatusta, joka on suosittua kun esimerkiksi kotitilan omenapuusta halutaan tehdä omat puut kaikille lapsille. Oman lisänsä tuo koristekasvien taimimyynti.
Nettikauppaa taimistolla ei ole, sillä ostopäätökset syntyvät netissä miesten mielestä toisinaan liian herkästi.
– Postimyyntinä toki toimitamme asiakkaille taimia aina Paraisilta Inariin, kertoo Kaarniemi.
Erikoistuminen on kannattanut. Sen tukemiseksi on täytynyt kuitenkin tehdä saarnamiehen töitä. Vertaukseksi Anssi Krannila kertoo, että eihän siinä ole mitään järkeä, jos kaikki tekevät haarukoita ja veitsiä, kun joku voi tehdä syömäpuikkoja. Ensin tosin on opetettava väki syömään puikoilla.
– Anssi jatkaa neuvontaa ja markkinointia myös siirryttyään taka-alalle varsinaisesta yritystoiminnasta. Voi siis sanoa, että me olemme panneet kahdet vahvuudet yhteen, toteaa Kaarniemi tyytyväisenä.
© Jaana Matikainen (Juttu on julkaistu Yrittäjä-lehdessä 5/2007)
