Kuntoutus on tervetullutta
myös taiteilijoille

Myytti boheemista kuvataiteilijasta pölyisessä ja hämärässä työhuoneessa on enää totta vain osittain. Suurin osa taiteilijoista nimittäin haluaa työskennellä hyvissä olosuhteissa ja pitää huolta tärkeimmästä työkalustaan eli itsestään.

Kansainvälisesti arvostetun kultasepän ja metallitaiteilijan Matti Mattssonin mukaan taiteilija ei voi tänä päivänä pitkään pyörittää nälkätaiteilijan mielenmaailmaa, ainakaan jos taiteen tekemisellä meinaa elantonsa ansaita. Jatkuva työkyvyn ylläpitäminen voi kuitenkin olla kinkkinen juttu.

– Taiteilijat kaipaavat yhtälailla kuntoutusta työkyvyn ylläpitämiseen, ja ainakin omalla kohdallani kuntoutus antoi ihan uutta potkua työntekoon ja yrittämiseen, sanoo Mattsson.

Jyväskylässä syntynyt ja paljon maailmaa kiertänyt Matti Mattsson on pyörittänyt omaa yritystä vuodesta 1975 lähtien. Oman työnsä ohella hän on toiminut mm. opettajana niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kuntoutukseen hän kertoo hakeutuneensa vajaat pari vuotta sitten sydänvaivojensa takia. Toinen tärkeä tekijä oli se, että Mattsson kaipasi muutosta asuin- ja työskentelyolosuhteisiin.

– Kolmekymmentä vuotta oli vain mennä hupsahtanut. Asuin hiljaisella paikkakunnalla sivutien varressa, ja minusta alkoi tuntua siltä, että en pysty enää ratkomaan eteentulevia ongelmia siellä. Viimeinen niitti oli, kun olin seisonut kymmenen päivää esittelemässä töitäni Saksan museoissa ja tulin kotiin jossa odotti isot lumikinokset. Ne luotuani selkäni oli niin kipeä etten pystynyt vähään aikaan taiteellisiin töihin. Tuolloin tajusin, ettei näin voi elää, kuvaa Mattsson tilannettaan.

Yksinkertaisia työkaluja

Anttolanhovissa Mikkelissä järjestetty taiteilijoiden ammatillinen kuntoutus ikäänkuin loksautti Mattssonin elämän palaset uusiin paikkoihin. Hän tekee edelleen kierrätysmateriaalista taidetta, mutta sen lisäksi hän vetää luentoja ja kursseja Anttolanhovin asiakkaille. Lisäksi hän on löytänyt yhteistyön koulumaailman kanssa.

Myös Mattssonin elinolot järjestyivät uudelleen kuntoutuksen loppumetreillä ja hän muutti lähemmäs palveluja. Itseasiassa Mattsson asuu ja työskentelee noin kilometrin päässä Anttolanhovista. Vuonna 1950 syntyneen Mattssonin aikomuksena onkin tehdä töitä vielä ainakin seuraavat kolmekymmentä vuotta.

– Miksei muutkin taiteilijat hakeutuisi lähemmäs sellaisia paikkoja, joissa oman terveyden ylläpitäminen käy helpommin? Minä en ainakaan menettänyt mitään vaan päin vastoin, hän rohkaisee. Vaikka Mattsson sanoo urheilleensa lapsesta saakka, kuntosalin hän löysi vasta kuntoutuksessa. Liikunnan lisäksi hän oivalsi terveellisen ruokavalion merkityksen ja oppi puhumaan asioistaan.

– Sain yksinkertaisia, mutta ehkä unohtuneita työkaluja omaan elämääni ja ystävyyssuhteita, joiden puoleen voi kääntyä vielä myöhemminkin, hän summaa.

Ainoa varmuus on epävarmuus

Kuntoutustutkija Marja-Liisa Laitisen mukaan yksinäisyys on yksi taiteilijantyön erityispiirre, joka tekee työstä raskaan. Erityisesti taiteilijoiden työn kuormittavuutta lisäävät kuitenkin taloudellinen epävarmuus yhdistettynä kritiikin kohteena olemiseen. Samaa sanoo Mattsson.

– Ainoa varmuushan tässä työssä on epävarmuus. Se tuo stressiä, vaikka kokemus kuinka varmuutta työhön tekisikin, hän toteaa. Marja-Liisa Laitisen mielestä asioita täytyykin tarkastella siinä ympäristössä, missä ne syntyvät.

– Mottona meillä on, että työkyky liittyy työhön. Tämän takia tarvitaan hyvin laaja-alaista tarkastelua ja kuntoutuksessa on mukana mm. kuntoutuslääkäri, -psykologi, sosiaalityöntekijä, työfysioterapeutti, liikunnanohjaaja ja kuntoutustutkija, joka on ryhmän vastuuhenkilö, Laitinen kertoo.

Uraa uurtava kuvataiteilijoille ja teollisille muotoilijoille tarkoitettu ammatillinen kuntoutus aloitettiin Anttolanhovissa vuoden 2005 lopulla. Kurssilaisia on löytynyt mm. Teollisuustaiteen Liitto Ornamon ja Suomen Taiteilijaseuran jäsenistöstä. Kursseille ei ole mitään tiettyä hakuaikaa, vaan niille voi hakeutua koko ajan.

– Ulkomaalaiset kollegat ovat aivan äimänkäkinä, kun kuulevat, että Suomessa pidetään näin hyvää huolta taiteilijoista, Mattsson kehuu. Tähän mennessä vuodesta puoleentoista vuoteen kestävään kuntoutukseen on osallistunut jo reilut kolmekymmentä eri-ikäistä taiteilijaa. Mitään muuta yhteistä nimittäjää kursseille valituille ei ole kuin ammatti.

Marja-Liisa Laitinen kertoo, että kurssin sisällöstä yli puolet on ammatillista osuutta. Muu osa kuntoutuksesta muodostuu mm. asiantuntijatapaamisista ja terveys- sekä kunto-osioista ja työskentely tapahtuu suurelta osin ryhmässä. Se, että kuntoutettavien ryhmä koostuu nimenomaan samanalan ihmisistä, on Mattssonin mukaan etu.

– Palkkatyössä olevat eivät välttämättä niin helposti ymmärrä yksin töitä tekevän problematiikkaa kuin toinen samassa tilanteessa oleva, tietää Matti Mattsson.

© Jaana Matikainen (Juttu on julkaistu Kelan Sanomissa 3/2007)